Miss Heikinbaari

Paikalliset ovat ottaneet kiertuelaiset erittäin lämpimästi vastaan, ja yhtenä osoituksena tästä sunnuntain iloksi oli järjestetty uintiretki valtavalla huvijahdilla. Merenkäynnin ohella tehtiin uimapukukuvauksia ja nautittiin grilliruokaa. Nopeimmat bongasivat myös merikilpikonnan! Retki oli kaikinpuolin onnistunut.

Kaikkien harmiksi Emmi joutui jättämään päivän aktiviteetit väliin ja suuntaamaan sen sijaan sairaalaan. Lääkäriltä löytyi onneksi apu muutaman päivän Emmiä vaivanneeseen pahoinvointiin, jonka jälkeen hänkin jaksoi taas lähteä muun porukan matkaan.

Illanviettoon suunnattiin suomalaisten suosimaan Heikin Baariin Alanyan keskustaan. Illan aikana finalistit pääsivät esittäytymään vuorotellen ja tapaamaan paikallisia missifaneja. Tutustumisen jälkeen yleisö sai äänestää oman suosikkityttönsä finalistien joukosta, joka palkittiin takuuvarmaan missityyliin nauhalla ja kruunulla. Heikin Baarin suosikkitytöksi valikoitui tällä kertaa Riikka!