Kuka on Julia Lönnberg?

Nimi: Julia Lönnberg
Ikä: 21v
Kaupunki: Sipoo
Ammatti: Matkailupalvelujen tuottaja

Harrastan: Juoksemista ja olen jo pitkään harrastanut tavoitteellisesti kuntosalilla käymistä. Myös ratsastus on jo pienestä asti ollut erittäin lähellä sydäntä.

Työskentelen:
  Silja Serenadella, tällä hetkellä tarjoilijana jäätelöbaarissa mutta aloitin ja saatan vieläkin välillä tehdä töitä leikinohjaajana, eli viihdeosastolla.

Esine, josta et luopuisi: 
Piilolinssit (/silmälasit), ilman niitä en pääsisi pitkälle.

Yllättävä fakta: Olen käynyt Personal Trainer -tutkinnosta ensimmäisen vaiheen mutta jouduin keskeyttämään koska sen hetkinen työpaikka vaati niin paljon aikaa. Haluan kuitenkin suorittaa tutkinnon loppuun, valmistua Personal Traineriksi ja kehittyä myös hyvinvointialalla.

Olen hyvä:
 Kuuntelemaan ja huomioimaan muita ihmisä.

Unelmoin:
  Kansainvälisestä urasta, olen aina viihtynyt todella hyvin ulkomailla, ja olen myös suorittanut kaksi työharjoittelujaksoa yksin Espanjassa ja Islannissa.

Minulla on: 
Paljon erilaisia eläimiä kotona; lampaita, kanoja, kilpikonnia ja kissa.

En ole aina:
 Halunnut esiintyä, olen tehnyt paljon töitä sen eteen. Koulussa en olisi ikinä uskonut että lähtisin jatkossa vapaaehtoisesti esiintymään.

Minun pitäisi:
 Oppia hyväksymään epäonnistumiset, haluan aina suorittaa ja tehdä kaikki asiat ”oikein” vaikka väärää tapaa ei olisi olemassakaan.

Olen luonteeltani:  Todella ystävällinen, positiivinen ja aito. Olen myös hyvin helposti lähestyttävä ja nöyrä, haluan auttaa kaikkia ympärilläni.

Vapaa sana: Elämäsi suurin seikkailu on elää sitä elämää josta unelmoit!

Somelinkit:
Instagram @juliaalonnberg
Snapchat @juliaalonnberg

 

Kuvaaja: Lars Johnson
Kuvauspaikka: Villa Rohuneeme
Meikki: Riina Puonti / KL Beauty
Alusvaatteet: Change