Day

toukokuu 9, 2019

Casting-päivä Villa Grandessa

Palataan vielä hetkeksi reilu viikko ajassa taakse päin, casting-päivän tunnelmiin. Päivä alkoi käsinkosketeltavan jännityksen leijuessa ilmassa, kun yli 50 nuorta naista kokoontui Villa Grandeen tavoittelemaan unelmiaan. Saapumisen yhteydessä naisille jaettiin kilpailunumerot ja heidät opastettiin alakerran odotustiloihin. Saapumisajan päätyttyä tuomaristo ja henkilökunta esittäytyivät kaikille yhteisesti. Seuraavaksi polkaistiinkin haastattelut käyntiin ja toisaalla villikorttilaiset alkoivat valmistautumaan esituomariston kohtaamiseen! Ja näin alkoi Miss Suomi 2019 -kilpailu – vuoden tärkein päivä kaikille missiunelmansa tavoittelijoille.

Päivän aikana nähtiin huikean rohkeita ja persoonallisia naisia. Heitä kaikkia yhdisti yhteinen unelma, joten ei mennyt kauaakaan kun uusia ystävyyssuhteita alettiin luomaan. Vaikka tilaisuudessa oltiinkin kilpailemassa, tuntui yhteisöllisyyden tunne löytyvän jo aamusta alkaen. Sellaista misseys onkin parhaimmillaan.

Päivän pituudesta varoiteltiin jo etukäteen, johon kilpailijat olivat osanneet varautua hyvin. Positiivisella meiningillä mentiin loppuun saakka, kunnes oli aika kokoontua yhteen kuulemaan tuomariston valinnat: Ketkä selvittivät tiensä Miss Suomi 2019 -kilpailun semifinaaliin? Tulokset luettiin ääneen. Kuultiin onnenkiljahduksia, itkua ja naurua. Yhdessä huoneessa valtavan suuri lataus erilaisia tunteita, niin paljon onnellisuutta ja pettymystä samaan aikaan.

Miksi minä en päässyt jatkoon?

Heti alkumetreillä pois putoaminen on paha paikka. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on kilpailu. Ja kuten useimmissa kilpailulajeissa, myös tässä lajissa voi ja täytyy kehittyä pärjätäkseen. Mikäli et tänä vuonna yltänyt semifinaaliin, niin aloita ensi vuotta varten harjoitteleminen tänään.

Mieti ensin vastaus tähän tärkeimpään kysymykseen: Miksi haluan voittaa Miss Suomi -kilpailun? Kirjoita ajatuksesi ja tavoitteesi itsellesi ylös ja eikun harjoittelemaan. Mielikuvaharjoittelu on tärkeää, mutta harjoittele kaikkia osa-alueita myös käytännössä! Muista myös seurata Miss Suomen someja, jotta pääset ensimmäisten joukossa mukaan syksyllä alkaviin online-valmennuksiin.

Lisäksi seuraa aktiivisesti tämän vuoden kilpailua, aikaisempien vuosien kilpailijoita sekä tutustu kansainväliseen kilpailumaailmaan. Seuraavan castingin koittaessa olet valmiimpi kuin koskaan ennen. Ja usko pois, ahkera yrittäminen kyllä palkitaan.

Semifinaali 2019

Vielä kerran valtaisat onnittelut uusille semifinalisteille, nyt on ihan käsittämättömän kova porukka kasassa. Toisilla on jo kilpailukokemusta kartutettuna ja osa on vasta ensimmäisessä kilpailussaan. Tähän kilpailuun kaikki lähtevät kuitenkin täysin samalta viivalta. Panostakaa kaikkiin kilpailun tarjoamiin tilaisuuksiin täysillä ja ottakaa uusia oppeja vastaan niin paljon kuin mahdollista. Ennen kaikkea nauttikaa jokaisesta hetkestä!

Missikouluviikko lähestyy jo kovaa vauhtia ja sen myötä myös semifinalistien julkistaminen pressitilaisuudessa. Ihan kohta mennään!

Terkuin, Erika
Miss Suomi 2018 -finalisti